Vähittäiskaupan näkymä muuttuu, kun monikanavaisuudesta tulee arkea

Yksi vuoden 2020 suurimmista menestystarinoista Ruotsin pörssissä oli ehdottomasti Bambuser, joka otti käyttöönsä reaaliaikaiseen suoratoistoon perustuvan verkkokaupan Ruotsissa ja kannusti vähittäiskauppiaita tarjoamaan uusia kokemuksia asiakkailleen. Yrityksen toimitusjohtaja Maryam Ghahremani kertoo oman näkemyksensä vähittäiskaupan uudesta todellisuudesta ja miltä myymälöiden tulevaisuus tulee näyttämään.

Livenä toteuttava videoshoppailu on supertrendi, joka lähti liikkeelle Kiinasta jo muutama vuosi sitten. Vaikuttavana tekijä tähän oli SARS-epidemia, joka toisin kuin live videoshoppailu, ei oikein saanut jalansijaa täällä. Mutta nyt uusi viestintä- ja myyntikanava on täyttänyt tärkeän tyhjiön vähittäiskaupan sektorilla.

“Verkkokauppa saattaa usein olla staattinen ja sen on vaikea koskettaa ihmistä. Videoshoppailu tuo kokemukseen lisää tunteita, kokemuksia ja inhimillisyyttä asiakaspalveluun”, sanoo Maryam ja jatkaa:

“Meidän ostokäyttäytymisemme on hyvin erilaista tänä päivänä, ostopäätöksen tekeminen kestää pidempään ja vähittäiskauppojen tulisi asennoitua siihen.”

Asiakastiedot ovat tärkeä perusta

Monikanavaisuus vaatii vähittäiskaupoilta todella paljon, kun pitää tietää asiakkaan sijainti ja mistä asiakas etsii tuotettaan.

“Se voi kuulostaa tosi rasittavalta, mutta todelliset menestyjät ovat ne vähittäiskaupat, jotka jo aikaisessa vaiheessa investoivat hyviin liiketoimintajärjestelmiin. Näin ne mahdollistivat sen, että ne voivat hyödyntää asiakastietoja tavalla, joka tuo heille lisäarvoa, ja laajentaa palveluja”, Maryam toteaa ja jatkaa:

“Vähittäiskauppaketjut kuten esimerkiksi Zara, oli ensimmäisten joukossa tarjoamassa asiakkailleen mahdollisuuden löytää tietyn tuotteen netissä, tietystä kaupasta.”

Zaran tyyppistä palvelua ovat monet alkaneet pitämään itsestään selvänä, koska se on luonnollinen osa meidän uutta ostokäyttäytymistämme. Tuollainen kuluttajille suunnattu toiminto on kuitenkin täysin riippuvainen virheettömistä asiakastiedoista ja päivitetyistä liiketoimintajärjestelmistä.

Monikanavaisuus on vihdoin täällä!

Maryam on sitä mieltä, että käsite monikanavaisuus on vihdoin oikeasti toteutunut ja juuri digitaalinen infrastruktuuri on ollut avain siihen. Digitaalisten palveluiden käyttö ja verkon siirtonopeudet ovat vihdoin saavuttaneet sen tason, mikä tukee kuluttajien käyttäytymismalleja. Kuluttajat ovatkin ottaneet käyttöön uusia kanavia, ja sekoittavat niitä keskenään ostoksia tehdessä.

“Kivijalkamyymälöiden asema muuttuu ja toiminnan keskiössä ei ole enää vain kaupan tekeminen. Fyysisellä myymällä on kyky välittää tunteita ja kokemuksia. Totuus on, että tänä päivänä näemme jo monta liikettä, joissa ei käytetä kiinteitä kassoja, vaan henkilökunta vastaanottaa maksun mobiililaitteella, toteaa Maryam.

Kolme vinkkiä vähittäiskauppiaille:
1. Selvitä, mistä sinun kohderyhmäsi löytää! Hanki itsellesi tarvittavat tiedot ja käsittele niitä järkevästi.
2. Ole sopeutuvainen! Kuuntele aina kohderyhmääsi ja huomioi aina heidän mieltymyksensä.
3. Omista asiakassuhde ja liiketoiminta! Pidä huoli, että asiakkaasi ymmärtävät, keneltä he ostavat, muuten olet helposti korvattavissa.